web stats
diashow
Juhani Hakala

Ajankohtaista

Viha ja käärme

Lue lisää »

Kirkko ja meditointi

Lue lisää »

Yksi vai monta Jumalaa?

Lue lisää »

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Juhani Hakala

Juhani Hakala potrettikuva

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31    
Tietotori

Mieli vai sielu?

Mieli vai sielu?                                        25.2.13

Mieli on miellyttävä sana. Mutta mikä on mieli? Ja onko se eri kuin sielu?

Aloitetaanpa sielusta. Sielu on nykyään yhä enemmän kristillinen käsite. Sielu sisältää ohjeita miten käyttäytyä oikein. Useimmat neuvot ovat uskonnosta tulevia, mutta voi siellä olla muualtakin tulleita ohjeita. Sielu on eettinen ja moraalinen yksikkö. Sielu ei vaella vaan menee helvettiin tai taivaaseen.

En ole asiantuntija ja nämä ovat vain minun mielteitä. Lopussa on Wikipedian totuuksia. Ajatukseni eroavat jonkin verran Wikipedian määritelmistä. Kyse on aika sekavasta vyyhdistä. Määritelmät ovat erilaisia lännessä ja idässä ja täälläkin käsitykset ovat muuttuneet aikojen kuluessa.

Mielestäni mieli on eri asia kuin sielu. Sielun sisältö tulee ulkoa. Mitä parempi sielu, sitä parempia ihmisiä olemme ulkopuolisilla mittareilla, eli kuinka hyvin noudatamme sieluun tallennettuja ohjeita.

Sielua eivät tunteet heiluttele kuten mieltä, joka on täysin tunneohjautuva. On hyvä mieli ja mieliala sekä vastaavasti myös paha mieli. Tunteet vaihtelevat, eikä hyvä tai paha mieli ole normaalilla ihmisillä pysyvä olotila.

Buddhalaisuus hyväksyy mielen ailahtelevuuden. Mutta mieltä käytetään myös laajemmassa merkityksessä kun puhutaan tunneohjautuvasta mielestä yleismerkityksessä. Minusta mieli on synonyymi egolle. Egoakin ohjaavat tunteet, kokemukset, mielihalut jne. Tavoite on niistä eroon pääsy, eli mielestä/egosta eroonpääsy.

Meillä mielen ei sanota sinällään siirtyvän kuolemassa uuteen ruumiiseen. Kirjojen mukaan hienovaraista energiaa siirtyy ja karma sen mukana.

Mieli on hyvä sana: mielitietty, mielekäs, mielellään, mielihyvä, mieliruoka, mieleinen, mieluiten, miellyttävä, mieleenpainuva, mielenkiinto, mielikuvitus, mielenrauha, mieliksi, mielistellä, mielipide, mieltymys, mieltä ylentävä/kohottava/kuohuttavaliikuttava jne.   

Toisenlaisia mielleyhtymiä tulee sanoista mielipuoli, mielisairaala, mielenterveys ja sen häiriö. mielenlaatu, mielenosoittaja, mielivalta jne

Toisaalta englannin mind tarkoittaa sanakirjan mukaan psyykkeä, mieltä, sielua, älyä, järkeä, ajatuksia ja verbinä varoa, pitää huolta, välittää, panna pahakseen

Huomattakoon, että edellä vain suomalaisia mieli-alkuisia sanoja. Esim. englanniksi ne on käännetty monilla eri sanoilla, joilla ei ole tekemistä mielen kanssa. Katselin vuonna 1962 painettua saksan sanakirjaa. Siinä on paljon enemmän mieli-alkuisia yhdyssanoja kuin mitä nykyään käytetään. Onko mieli kärsinyt arvon alennuksen? Suomen mieli-alkuiset sanat ilmaistaan saksassakin monin eri sanoin.

Olemmeko me olleet mielikuvituksettomia ja käyttäneet samaa sanaa moneen tarkoitukseen? Vai onko mieli meille niin tärkeä? Olemmeko mielihyvähakuisia? Mielenkiintoinen asia, jota voi spekuloida kansaluonteella ja sen kokemuksilla.

Wikipedia:
Mieli ymmärretään yksilön sisäisenä, henkisenä olemuksena, jossa ajatukset, tunteet ja tietoisuus ilmenevät ja kohdistuvat johonkin. Filosofisena käsitteenä mielellä viitataan useimmiten ajattelun käsitteellisiin toimintoihin, joista muodostuu tietoisuus. Mielen ja ruumiin ongelmassa pohditaan ihmisen toiminnan ja tämän tietoisuuden yhteyttä.

Tässä määritelmässä tietoisuus käsitetään eri tavalla kuin buddhalaisuudessa. Tietoisuus meillä merkitsee, että olemme täysin tietoisia ympäristöstämme ilman, että mieli tai ego vääristelee omien tunteidensa ja kokemustensa perusteella. Olemme kaiken kattavan energian valtaamia.

Mieli ja käsitteelliset toiminnot ovat yhtä. Kun minulle näytettiin mieleni luonto, voimakkain tunne tule käsitteettömyydestä. Mielen todellinen luonnehan on mieletön, eli siis ilman mieltä.
Mielestä ja sen toiminnasta on esitetty useita käsityksiä, joista varhaisimmat ovat antiikin ajalta, sekä kreikkalaisesta että intialaisesta ajattelusta. Teologiassa mieli on perinteisesti liittynyt läheisesti yhteen sielun kanssa tai käsitetty sen kanssa yhteneväksi, kun taas nykyisessä mielenfilosofiassa ollaan yhä enemmän taipuvaisia reduktionistiseen ratkaisuun, jossa sanalla mieli tarkoitetaan jotain, mikä on tiivistynyt aivojen ominaisuudeksi.
Filosofit ovat erimielisiä siitä mitkä inhimilliset ominaisuudet kuuluvat mielen alaisuuteen. Jotkut katsovat, että vain ”korkeammat” älylliset toiminnot, ennen kaikkea järki ja muisti, muodostavat mielen. Tämän näkemyksen mukaan esimerkiksi tunteet – rakkaus, viha, pelko, ilo — ovat luonteeltaan ”primitiivisempiä” tai subjektiivisempia ja tulisi nähdä mielestä erillisinä. Jotkut taas katsovat, ettei ihmismielen rationaalisia ja emotionaalisia puolia voi erottaa toisistaan, koska ne ovat samaa alkuperää ja luonteeltaan samanlaisia, jolloin ne tulisi myös lukea yhdessä mielen osiksi.
Tässäkin buddhalaisuus eroaa. ”Korkeammat älylliset toiminnot” viittaavat meillä kaikkialla olevaan primaariseen viisauteen, joka on kaiken kattavan energian – ei egon ominaisuus. Olen samaa mieltä, ettei mielen ”rationaalista ja emotionaalista” puolta ei voi erottaa toisistaan, koska ne vaikuttavat toisiinsa. Kun emotionaalinen puoli vähänee henkisen tien myötä, rationaalinen korostuu, koska se on kaiken kattavan energian ominaisuus. Se ei ole mielen vaan energian rationaalisuutta.

Mielen tutkiminen on ollut alun perin osa teologiaa (teologinen antropologia) ja filosofiaa (mielenfilosofia). 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella sitä alettiin tutkia myös psykologiassa (kognitiivinen psykologia). Viime vuosikymmeninä mielestä on tullut kognitiivisen neurotieteen, muun muassa kognitiivista psykologiaa, kognitiotiedettä ja neurotieteitä yhdistelevän tieteenalan, keskeinen kohde.

Kognitiivinen psykologia jakaa monet Buddan opettamat totuudet, tärkeimpänä mindfulness, tietoisuus. Puolet Yhdysvalloissa annettavasta terapiasta perustuu siihen.

Itämaisissa filosofisissa ja uskonnollisissa perinteissä ihmisyksilön katsotaan usein olevan yksilöllisen olemassaolon illuusiossa, jossa se kuvittelee olevansa erillinen muusta luomakunnasta, ja kuvittelee, että sen tulee taistella yksilöllisen olemassaolonsa puolesta. Todellisuudessa se on kuitenkin vailla itsetietoisuutta ja tietämätön todellisesta luonnostaan. Minä identifioidaan usein samaksi kuin mieli ja tietoisuus ajasta. Se ajattelee pyrkien varmistamaan oman olemassaolonsa tulevaisuudessa, sen sijaan että vain tietäisi itsensä ja nykyhetken.

Laittamattomasti kirjoitettu… ja hyvin

Sielu on nimitys, jota käytetään ihmisen ja joskus muunkin (elollisen) olennon väitetystä tajuisesta, henkisten toimintojen ja ilmiöiden ylläpitäjänä toimivasta aineettomasta puolesta, joka usein käsitetään itsenäiseksi olioksi ja jonka monissa uskonnoissa ajatellaan lähtevän ruumiista kuolemassa ja jatkavan olemassaoloaan.[1] Näkemystä, jonka mukaan ulkomaailmaa aistiva aineellinen keho ja ulkomaailmasta tietoinen aineeton tajunta tai sielu ovat kaksi eri asiaa kutsutaan dualismiksi.[2] Aiemmin sana sielu oli myös tieteellisessä käytössä (psykologiaa kutsuttiin ”sielutieteeksi”), mutta nykyään sielu on useimmiten yksinomaan uskonnollinen käsite.
Sielu-käsitteellä on tiettyjä yhtäläisyyksiä nykyisen psykologian ja mielenfilosofian mieli-käsitteen kanssa. Varsinkin useat uskonnolliset perinteet kuitenkin katsovat sielun olevan kuolematon ja lisäksi mahdollisesti olleen olemassa ennen sen liittymistä ruumiiseen. Muun muassa materialismi ja yleensä ateismi eivät hyväksy tällaisen sielun olemassaoloa.

Psyyke (kreik. ψυχή, psykhē elämä; henki; sielu') tarkoittaa sielua ja ihmismieltä. Psyyke-käsitettä käytettäessä korostetaan (kartesiolaisittain) mielen ja ruumiin (sooman) erillisyyttä

Aika monenlaista selitystä. Länsimaalaiset ja buddhalaiset käsittävät nämä asiat aika eri tavalla. Dualismi on kyllä selitetty hyvin buddhalaisittain. Psyyken määrittelystä olen eri mieltä. Mieli ja ruumis ovat aina yhtä (energiaa), kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Ja toistetaanpa lopuksi Tai Situn minulle esittämä määritelmä: ”Energia on mielen voima”. Tässäkin mieli käsitetään hieman eri tavalla kuin edellä. Tavallaan kun mieli on primaarisen kaikkialla olevan viisauden täyttämä, niin voi kysyä onko se enää mieli? Mutta toisaalta persoonallisen dualistisen mielen energia voi olla myös pahaa aiheuttavaa. Kun pelkää kaiken menevän pieleen, se myös menee pieleen.

Opettajat ja kirjat sanovat yhdenmukaisesti, kyse kaikessa on vain mielestä. Me elämme Samsarassa mielen harhojen vallassa. Meillä on täysin erilaisia kokemuksia ihmisistä ja ilmiöistä, siksi ajattelemme eri tavalla, subjektiivisesti. Kun kokija ja koettava on yhtä, olemme päässeet eroon dualismista. Niiden väliin ei mahdu mieltä: ajatusta tai tunnetta ilmiön luonteesta, on vain ilmiö itsessään. ”Kaikki on mieltä” on kuitenkin niin iso, tärkeä ja vaikea asia, etten tajua sitä vielä täysin. Täydellinen tajuaminen edellyttäisi valaistumista.

Toinen asia jota mietin, on uni ja todellisuus. Kaikki on unta sanovat opettajat. Siis mieli on unta. Olen alkanut purkaa ongelmaa sitä kautta, että päivätodellisuudessa olemme mielen vallassa, unessa, koska kaikki mitä koemme, on mielemme värittämää, ei todellista. Kuten aiemmassa unijutussani kerroin, uni on ”todellista”, koska olemme kosketuksessa primaariseen viisauteen. Kyse on siitä osaako rationaalinen mielemme tulkita epärationaalisia unen ilmiöitä. Se vaatii harjoitusta.