diashow
Juhani Hakala

Ajankohtaista

Neljän Tuulen leiti oli ja meni

Lue lisää »

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Juhani Hakala

Juhani Hakala potrettikuva

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    
Tietotori
Kirjoitan, jotta itse ymmärtäisin ja vaikuttaisin. Olen ollut pitkään henkisessä prosessissa. "Henkinen kasvu"- kansiossa on päiväkirjamaisesti kirjattu omaa kehitystäni. Muut jutut koskevat buddhalaisuutta,  shamanismia, uskontoja, erityisesti kristinusko ristiriitoja,  käymiäni retriittejä, luentoja, hengellisyyttä eli kaikkea mikä ei ole elämälle vierasta. Tähän kansioon tulee 2-3 juttua/kk. Toivon, että niistä on hyötyä henkistä tietä taapertajille.

21102015_121926_0.png
  
Olen ollut aktiivinen yleisönosastokirjoittaja aika hyvällä onnistumisprosentilla. Etelä-Pohojalaasena olen vääryyrelle vihaanen kuin rakkikoira. Tämä näkyy hyvin "Ajatuksia"-kansioistani. Siellä "Alko"-kansiossa on työhöni liittyviä juttuja, joista suurin osa on julkaistu. Muut jutut liittyvät aiempaan toimintaani kunnallis- ja  paikallispoliitikkonansekä kulttuurilautakunnan puheenjohtaja.

Viimeisimmät juttuni                         

Henkinen blogi
        Aurinko 21.9.16
Jumalanpalvelus 15.9.16
Olen palannut paikkaan, josta en koskaan lähtenytkään 6.9.2016
Saky Trizin  16.8.2016
Terveisiä leiriltä  2.8.2016

Alkoholi
Nykyinen alkoholijärjestelmä on hyvä 15.5.2016
Mitä Rehula tarkoitti? 12.2.2016             
Miniolutta kauppoihin? 6.1.2016
Pulloviinien myynti maitokauppaan, Helsingin Sanomat, 20.10.2015
Keskitetyn alkoholipolitiikan kuolema, Yhteiskuntapolitiikkalehti, 3/2012

Espoo   
Länsimetron räjäytykset häiritsevät, Länsiväylä, 18.8.2016
Puheenvuoro Tapiolan asukasfoorumissa 9.3.2016
Pormestarimalli myös Espooseen 3.3.2016
Kivenlahden tiellä sakkorysä, Länsiväylä, 15.2.2016

Teatteri
VIHA 23.9.16 (Näytelmä: Meidän luokka)
Tapiola hiipuu 6.9.16
Kaupunginvaltuutetuille  teatterin sijainnista 6.9.2016
Espoon teatterista on tehty harkittu päätös 1.7.2016
Hallintovalitus Uudenmaan Ely-keskuksen toiminnasta 22.6.2016
Kantelu Länsiväylän pääkirjoituksesta 31.5.2016
Hakemus Espoon kulttuurikeskuksen suojelusta 19.5.2016

Neljä tuulta
Kesäleirin ohjelma 10.4.2016
Ennakkoilmoittautuminen kesäleirille 10.4.2016
Neljän Tuulen 20 vuotisleiri 10.4.2016
                                                                                              
Kulttuuri
Liikunnan rakastajat 30.1.2016
Espoon kulttuurin vuosikymmenet, Länsiväylä, 2014

Luonto ja talous
Puhdas teknologia 2.9.2015
Energiamoottori 12.3.2015

Politiikka
Terveydenhuolto tekee sairaita 21.6.2016
Veronkiertäjä Caruna, Helsingin Sanomat, 1.2.2016
Kreikan malliin? 14.9.2015
Lopettakaa ruikutus oppositio, Helsingin Sanomat, 29.5.2015