web stats
diashow
Juhani Hakala

Ajankohtaista

Viha ja käärme

Lue lisää »

Kirkko ja meditointi

Lue lisää »

Yksi vai monta Jumalaa?

Lue lisää »

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Juhani Hakala

Juhani Hakala potrettikuva

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3 4 5 6 7
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30          
Tietotori

Sofian maailma ja KULPS!

Sofian maailma ja KULPS!

KULPS! ei tarkoita nielemistä vaan se on kulttuuri- ja liikuntapolku, joka

”johdattaa Espoon peruskoululaiset kotikaupungin kulttuuri- ja liikuntatarjonnan sekä kirjastopalveluiden pariin. KULPS! on peruskoululuokille maksutonta, perusopetuksen piiriin kuuluvaa toimintaa.

http://www.espoo.fi/download/noname/%7BAC3BBAFF-8105-4D3E-9C9B-0A978E73A1D1%7D/48356

Kulttuuripolku tarjoaa elämyksiä ja kokemuksia sekä mahdollisuuksia omaan luovaan toimintaan ja oivalluksiin. Siihen kuuluu vierailuja historiallisissa kohteissa, museoissa, taidenäyttelyissä, konserteissa, elokuvissa tai näyttämötaiteen esityksissä. Näihin sisältyy vaihtoehtoisesti opastus, työpaja tai opetusmateriaalia luokkatyöskentelyyn. Kulttuuripolku tarjoaa hienoja mahdollisuuksia myös oman kulttuuriharrastuksen löytämiseen ja elinikäisen kulttuurisuhteen luomiseen” (www.espoo.fi).

Aikanaan kun KULPS!;sta kulttuurilautakunnassa päätimme, olin skeptinen toteutuksen suhteen, mutta nyt n. 10 vuotta myöhemmin, voin todeta, että hyvä päätös. Se painii samassa sarjassa kuin kulttuurikeskuksen, Weegeen ja tulevan teatteritalon rakentaminen. Asian ajankohtaisuutta lisää se, että olemme myös kannatusyhdistyksen hallituksessa puhuneet useasti nuorten näyttämötaiteen kulttuurikasvatuksesta  – anteeksi, ei kasvatuksesta vaan kasvamisesta – jotkut ovat opetettuja, jotkut (itse) oppineita.

Seuraavassa kerron miten Kajaanin kaupunginteatterin KULPS!-näytelmä nimeltään ”Sofian maailma” mielestäni vastaa KULPS!:n tavoitteita.

Kirjahan oli vuonna 1995 maailmassa eniten myydyin kaunokirjallinen teos. Itsekin luin sen suurin piirtein niihin aikoihin. Mutta aivan rehellisesti sanon, että Kajaanilaisten näytelmä on kirjaa parempi. Pidin erityisesti näytelmän monikerroksisuudesta ja virtuaalisuden hyödyntämisestä.

Yritin katsoa näytelmää nuorten silmin; miten näytelmä pitää nuoren katsojan vireyden yllä. Alku näytti tosi huonolta: iso n. 3x5 m peilin kehys, 5 tuolia ja pöytä, ja sekin huono. Vain 4 näyttelijää, joista kaksi oli raamin edessä ja kaksi takana. Raamin takana oli Sofia ja filosofian opettaja salaperäinen herra Albert Knox. Raamin edessä olivat kirjailija itse eli YK majuri Libanonista ja hänen 15 tyttärensä Hilde (joka ehkä oli Sofia?), jolle majuri kirjoitti kirjaa synttärilahjaksi.

Esitteen mukaan näytelmä alkaa kun 14 vuotias Sofia saa kaksi nimetöntä kirjettä, joissa kysytään: ”Kuka sinä olet Sofia?” ”Mistä maailma on peräisin?”. Näytelmä on kasvutarina, jossa Sofialle selvitetään outoja asioita tutuksi luullusta maailmasta. Mikä lopultakaan on totta? Miten tästä kaikesta voi vapautua? Ja kuka on salaperäinen peilin toisella puolen asuva yksinäinen tyttö?

Koko näytelmän ajan vallitsee mystinen tunnelma kuka on kuka, mikä on todellisuus, ketkä ovat todellisia ja ketkä majurin alitajuntaa. Tunnelmaa ruokitaan koko ajan. Kun Sofia miettii elämän tarkoitusta ja herra Knox sitä hänelle selvittää, majuri kirjoittaa tyttärelleen samaa tarinaa.

Mutta mystisyys ja ennalta-arvaamattomat tapahtumat eivät ole ainoita, jotka pitävät nuorten mielenkiintoa yllä. Keskeisiä ovat tietokoneet, Facebook, Skype-keskustelut, tekoäly, taustaseinälle heijastettu virtuaalitodellisuus ”Vimeo”, joka käy välillä vuoropuhelua näyttelijöiden kanssa sekä virtuaalinen äänimaailma, jonka kissa taitaa olla aika mustelmilla, kun aina osui. Lopussa Sofia ja Albert olivat puutarhajuhlissa, vaikka eivät oikeasti olleet, mutta keskustelivat juhlivien kankaan kavereittensa kanssa. Nykytekniikkaa hyödyntävä monipuolisuus varmasti viehättää nuoria. Sofiellakin on usein läppäri sylissä, mutta ei onneksi kännykkä kourassa.

Monikerroksisuutta voisi kuvata siten, että on tämä todellisuus ja on seinälle heijastettu virtuaalitodellisuus, on äänitodellisuus, joka ei koostu näyttämöllä tuotetuista äänistä. Tapahtumia kirjoitetaan samaan aikaan kun ne tapahtuvat. Peilin raamin eri puolilla on eri todellisuudet. Välillä peili on este, välillä se heijastaa katsojaansa, välillä sen läpi näkee tai voi koskettaa toiselle puolen

Koko ajan miettii, kumpi pari näyttelijöistä on todellisia ja tässä hetkessä eläviä, ja kummatko virtuaalisia toisessa todellisuudessa eläviä, olipa todellisuus menneisyyttä vai pään majurin pään sisällä olemista? Aluksi Sofia ja Albert ovat todellisempia, lopussa majuri ja Hilde.

 

http://www.espoonteatteri.fi/userdocuments/imagecache/25359d44ad6bca49d599213784d6e189

 

Vai onko majuri Jumala, joka ohjaa kaikkea mitä näyttämöllä tapahtuu? Ainakin armeijassa majurit sellaisia ovat, totesi väliajalla oppinut ystäväni.

Ja kaiken tämä ohella nuoret saavat rautaisannoksen filosofian historiaa, antiikin filosofeista Fruediin, jonka alitajunnasta kumpuaa seksuaalisia virhesanontoja. ”Epäilen, koska ajattelen, ajattelen, koska epäilen, elän koska ajattelen” sanoi yksikin. Yksinkertaista rakas Watson. Nuotio on yhteinen kaiken kattava valo ja sen putoilevat lieskat tuovat valon jokaiseen ihmiseen sanoi kreikkalainen filosofi. Myös filosofian ja Jumalan suhdetta mietittiin.

Lopussa opin, että menneisyyteen voi katsoa katsomalla tähtiä, niiden valo on lähtenyt kauan sitten matkalle. Majurin mukaan ihminen on tähtipölyä, mutta kuka pölyn on tehnyt?  Tiede-lehdessä oli viime vuonna artikkeli, jossa kerrottiin, miten meteoriitti törmätessään planeettaan nostattaa tähtipölyä ja se vie sen mukana elämää muille planeetoille.

Näin kalkkiksen aivoilla ajateltuna näytelmä on aivan ihanteellinen KULPS näytelmä. Siinä on paljon sellaista, joka pitää yllä nuorten mielenkiinnon. Juoni on monipolvinen ja yllätyksellinen, koskaan ei arvaa mitä seuraavaksi tapahtuu. Myös herra Knoxin fyysinen komiikka oli aivan mainio. Ehkä sovellettu näytelmää monipuolistava tekniikka on aivan tuttua nuorille, mutta ei sen käyttö näyttämöllä.

Edellä selitystä myös sille, miksi nautin näytelmästä enemmän kuin kirjasta. Tapahtumat ikään kuin irtaantuvat kolmiulotteisena taustastaan. Luonnollisestikaan filosofiaa ei näytelmän keinoin voi kovin syvällisesti ja laaja-alaisesti opettaa. Mutta se mikä opetetaan, menee varmasti perille.

Näytelmä oli haastava, se ei päästänyt helpolla. Jos lukijani ei ymmärrä edellä olevia ajatuksiani niin oma vika. Olisitte tulleet katsomaan J

Juhani Hakala

22.1.14