Ajankohtaista
Muualla verkossa
Jaa eteenpäin
Juhani Hakala
 |
Tapahtumakalenteri
| Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 |
| 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 |
| 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 |
| 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 |
| 29 | 30 |
Teatterikritiikistä
Teatterikritiikistä 12.3.15
Kannatusyhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä kuulimme Maria Säkön alustuksen teatterikritiikistä. Maria kirjoitti Helsingin Sanomiin Virginia Woolfin arvostelun. Hän on kirjoittanut myös teatterimme 25-vuotishistoriikkiin (”Tämä talo on hetken meidän”).
Suomen arvostelijain liiton (www.sarv.fi) sivuilla Maria kertoo itsestään seuraavaa: ”Olen vapaa toimittaja sekä teatteri- ja tanssikriitikko. Kirjoitan mm. Helsingin Sanomiin ja Teatteri ja tanssi -lehteen. Lisäksi opetan Teatterikorkeakoulussa taiteesta kirjoittamista. Toimin myös Sarv:in tanssi- ja teatterijaoksen puheenjohtajana. Esitysaiheisia artikkeleitani on julkaistu monissa tietokirjoissa. Tällä hetkellä kirjoitan Q-teatterista kertovaa teosta yhdessä kriitikko Eeva Kempin kanssa.” Maria on opiskellut teatteri- ja kirjallisuustieteitä, joita
pitää sopivina tulevillekin kriitikolle.
 Länsiväylässä olemme jo hyvin havainneet, että teatterikritiikki on kuoleva muoto lehdissä. Maria vahvisti asian. Lehdissä ei enää ole kriitikoiden vakansseja. Päivälehtityö on nopeatempoista. Editori voi muuttaa juttua tai otsikkoa sekä lyhentää sitä.
Kritiikin määrä ja pituus ovat lehdissä vähentyneet, kun taas esitysten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Kritiikki on siirtynyt pois printtimediasta nettiin. Netissä on hyviä kulttuurisivuja esim. Mustekala ( http://www.mustekala.info ). ”Kulttuurikritiikkiä Helsingin kuumimmista riennoista” tarjoaa www.skenet.fi .
Kriitikon valta vähenee, median valta kasvaa. Vaarana on kritiikitön nettifanitus. Nettikeskustelussa ei ole auktoriteetteja, mikä lisää keskustelua. Netissä jutut voivat olla pitempiä, mennä syvemmälle ja olla myös kirjallisesti korkeatasoisia.
Puhuimme myös teatterien nettisivuista. Todettiin, että ne voisivat olla informatiivisempia, myös huonot arvostelut olisi julkaistava. Tämä olisi hyvin tärkeää asiakkaalle, tietää mitä menee katsomaan.
Miten tulla kriitikoksi? Hyvä olisi omata teatteri- ja kirjoittamiskoulutusta, kokemusta ja laaja-alaisuutta. Kriitikon on nähtävä paljon teatteria ja hänen on oltava tottunut kirjoittamaan. Harrastajateatterin seuraaminen lisää ammattitaitoa. Kriitikko haluaa kertoa koko taidekentästä, missä mennään. Motivoivaa on taiteilijoiden kohtaaminen. Näyttelijän ja ohjaajan uran seuraaminen antaa tarvittavaa lisätaustaa. Mutta miten pukea sanoiksi kokemansa? Miten sanoittaa elämys?
Kritiikin pitää olla persoonallista, oman äänen on kuuluttava, pitipä esityksestä tai ei. Tietysti voi kysyä kuinka yksityinen arvostelu voi olla, kun se painetaan lehteen. Arvostelussa voi nostaa esiin asioita joita ei yleisesti tiedetä ohjaajasta/näyttelijästä/näytelmästä. Kritiikki antaa tietoa ja helpottaa keskustelua.
Kerroin Marialle esimerkin kahdesta viimeisimmästä Espoon oman tuotannon kritiikistä Hesarissa. Virginia Woolf sai hyvät arvostelut Marialta. Kohta loppuunmyyty Virginia on arvostelijalle helppo näytelmä. Näytelmän kirjoittaja ei suonut ohjaajalle juurikaan tulkinnan vapauksia. Näytelmässä ei ole symboliikkaa, mielikuvia jne. Se oli juuri sitä mitä näyttämöllä tapahtui. Se ei tapahtunut kenenkään päässä. Arvostelijan tehtäväksi jää perinteisessä näytelmässä lavastuksen, ohjauksen ja näyttelijätyön, suomennoksen jne arviointi.
Kojoottikuun arvostelu taas oli huono. Mielestäni Kojoottikuu oli kaikkea sitä mitä Woolf ei ole. Kojoottikuu on monimerkityksellinen, symbolistinen, mielikuvia viljelevä, näyttelijän päässä tapahtuva, eli vaikea näytelmä, jonka erityisesti nuoret löysivät. Siksi otettiin käyttöön näytelmän esittelyt ennen esitystä. Tällainen näytelmä vetoaa kriitikon persoonaan ja kun olemme erilaisia, näemme persoonallisten silmälasien läpi eri tavalla. Miten arvostella tällaista näytelmää kun tulkintoja on satoja? Itse näin näytelmän aivan eri tavoin kuin Hesarin arvostelija. Ohjaajan ja näyttelijöiden haastattelutilanteessa kysyin asiaa ja olin heidän kanssaan samoilla linjoilla ja aivan eri linjoilla kuin Hesari. Kriitikkoa olisi auttanut paljon keskusteluhetki ohjaajan kanssa ennen
esitystä.
Kysyin kriitikon taloudellisesta vastuusta. Hänen mukaansa se riippuu aivan teatterista. Joissain pienissä teattereissa huono arvostelu on katastrofi, joissain sillä ei ole mitään vaikutusta. Jos Helsingin kaupunginteatterin komedia saa huonot arvostelut, voi se silti olla kassamenestys. Totesin, että Espoon teatterin osalta arvosteluilla on suuri merkitys, koska puutteellisten tilojen vuoksi tehdään vain yksi oma tuotanto/kausi. Sen on onnistuttava. Jos näytelmiä olisi useampi, joku niistä voisi epäonnistuakin taiteellisen haastavuuden vuoksi. Tähän joku välihuusi, että siksi pitää tehdä vain hyviä tuotantoja.
Espoon teatterin vierailuista Säkö pitää kovasti. Hän on kansainvälisen kriitikkoliiton hallituksessa. Hän kertoi miten Espoossa vierailevien teatterien lippuja jonotetaan maailmalla. Vierailut Espoossa ovat käsittämättömän hyviä.
Otin esiin myös tekniikan roolin näytöksissä. Sofian maailmassa se toimi hyvin, koska esitys oli suunnattu nuorille. Me vanhemmat emme ehkä ymmärtäneet aivan kaikkea. Toinen mielenkiintoinen näytelmä on Ryhmäteatterin Mielipuolen päiväkirja, jossa näytelmä tapahtuu videotekniikalla reaaliajassa näyttämöllä, sen takana ja sivuilla. Kyse ei siis ole ennakkoon kuvatusta aineistosta, vaan näytelmän aikana kuvattavasta aineistosta. Itsekään en arvosta ennakkoon filmattuja tapahtumia, paitsi jos ne yhdistetään saumattomasti näyttämön todellisuuteen. Esim. Sofiassa juhlaillallisella vieraat kulkivat ennalta kuvatun videon ja näyttämön väliä. Tekniikka ei voi olla kuitenkaan itsetarkoitus. Se avulla voidaan Marian mukaan luoda melkein kaikki lavastus. Kiinnostavat esitykset herättävät kysymyksen
onko tämä teatteria.
Yksi uusi piirre on ekologia. Jos isot salit ammottavat tyhjyyttään, se ei ole ekologista. Hän ihmetteli Kuopion uutta teatteritaloa ja sen suuria näyttämöitä.
Marian mukaan tällä hetkellä vähemmistöt loistavat poissaolollaan teatterista. Tekijät ja yleisö keskiluokkaistuvat.
| ||