2.11.18
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Tämä taitaa tunnetuin rakkauden ylistys Paavalin 1. kirjeestä korintilaisille. Wikipediakin käyttää sitä esimerkkinä rakkauden kuvauksesta. Paavali olisi voinut perustaa Kristinuskon tälle pohjalle.
Rakkaus on Jeesuksen ylivoimaisesti tärkein opetus, eivät opit, eivät rituaalit, eivätkä instituutiot. Rakastavaa Jumalaa e tarvitse pelätä, eikä palvoa, eikä häntä voi loukata. Tämä tiedoksi Pakistani miespuolisille mielenosoittajille. Jeesus ei kuitenkaan tarkoittanut pelkästään miehen ja naisen välistä rakkautta.
Tässä kuvassa on Wikipedian mainitsema toinen hyvin tunnettu rakkaus, miehen ja naisen välinen rakkaus, Romeo ja Julia. Mutta minä puhun rakkaudesta laajemmassa mielessä: rakkaudesta kaikkeen ja kaikkiin. Se on henkisen tien tavoite ja päätepiste. Myös Jeesuksen opettama rakkaus itseen on olennainen osa henkistä tietä. Ilman sitä et etene. Ja siitä yritän kertoa tässä blogissa.
Rakkaus kaikkeen ja kaikkiin
Paavalin teksti herätti minussa ajatuksia rakkauden suhteesta henkiseen tiehen. Monet meistä kiertävät työkseen kaiken maailman tapahtumia ja osaavat monia hienoja taitoja.
”Profetoimisen” voi tulkita laajasti. Sitä lähellä on parantaminen. Parannustarjonta on todella monipuolista. Usein parantamisen edellytykset eivät aina ole kunnossa, vaan ainoa motivaatio on usko itsensä ihmeitä tekevään voimaan ja rahanhimo. Tällöin ”parantaja” voi vahingoittaa energiallaan parannettavaa.
Rummutuksissa oli nainen, jonka rumpumatkoja kadehdin. Ne olevat todella hienoja ja monipuolisia. ”Tiedän kaksi ihmistä, jotka ovat todella kaukana keskipisteestään ja tämä nainen on toinen heistä” sanoi opettajani Charles Lawrence, joka tuntee ihmisiä ympäri maailman. Mielikuvitusrikkaat rumpumatkat eivät todellakaan ole merkki henkisellä tiellä etenemistä. Nämä matkat koukuttavat matkaajaa.
Monelta heiltä puuttuu yksi ja tärkein: aito rakkaus. Rakkautta pitää olla juuri oikea määrä kunkin henkisen tien vaiheessa. Liika rakkaus itseen on asia, johon kompastuu ja johon henkisellä tiellä tulee vaikuttaa. Samoin liian vähäinen rakkaus hidastaa tietä. Henkisen tien motivaatio edellyttää, että uskoo itseensä ja tavoitteeseensa.
Ainoa lähtökohta henkiselle tielle on henkisen tasapainon saavuttaminen. Se on tien hitain, vaikein ja työläin osa. Vastoinkäymiset ovat parhaimpia opettajia. Sen jälkeen alkaa helpottaa. Henkinen tie alkaa kunnolla vasta kun olet sinut itsesi kanssa. Toiset ovat valmiimpia kuin toiset.
Parantamisen ja profetoinnin ensimmäinen ja tärkein edellytys on, että rakastaa itseään. Vasta sen jälkeen voi rakastaa muita, kun ei tarvitse kaikkea rakkautta itselleen.
Rakkautta ei ole se, että oman uskontonsa varjolla haluaa rajoittaa muiden ihmisten elämää moraalisäännöksin, pukeutumis-, ruokalilu- ja käyttäytymisvaatimuksin jne. Rakkaus ei omista vaan vapauttaa. Rakkaus osaa nauttia myös muiden ihmisten vapaudesta.
Ego vai intuitio
Itseään rakastamaan oppiminen on jokaisen henkisen tien lähtökohta, olipa uskonto mikä tahansa. Erilaisissa henkisissä tapahtumissa juokseminen on pakoilua. Tai etsitään muualta sitä suurta, joka on jo itsessä. Eivät henkiset tapahtumat huonoja ole, ei sinne päinkään. Mutta jos valitsija on ego, ovat lähtökohdat väärät.
Minun päätöksiä ohjaa intuitio, kaiken kattava tietoisuus minussa. Se tietää mikä minulle on tarpeen. Intuitio on minulle sama kuin henkioppaideni ohjaus.
Mutta miten tietää mikä on egon haluja vai intuition ohjausta? Se vaatii opettelua ja itsensä seuraamista. Yrityksen ja erehdyksen kautta oppii erottamaan intuition ja egon eron.
Jeesuksen rakkauden opetus tuntuu kliseeltä. Mutta itsekin vasta tällä iällä tajuan opetuksen merkityksen. Kun ei rakasta itseään, voi kokea: kateutta, mustasukkaisuutta, toisen omistamista, kunnianhimoa, sosiaalista arkuutta tai itsensä ylikorostamista, luovuuden puutetta jne, jne. Maahanmuuttajiin liittyvä muukalaisviha on hyvä esimerkki tästä.
Edellä luetellut asiat vaativat paljon energiaa, mikä on pois henkiseltä tieltä. Ne myös voivat ohjata henkistä tietä väärään, itserakkaaseen, suuntaan. Itsensä rakastaminen merkitsee, että hyväksyy itsensä sellaisena, kun on. Ihminen, joka katsoo, että hänellä on hienoja kykyjä, ei näe tarpeellisena enää kehittää itseään.
Henkinen tie tuskin loppuu koskaan, Dalai Lamakin kehittää joka aamu mieltään harjoituksin. Ja mikä rakkauden määrä hänestä välittyy.
Kun hyväksyy itsensä, rakastaa itseään, näkee tilanteensa realistisesti, osaa elää tässä hetkessä. Näkee omat hyvät puolensa ja puutteensa. On käynyt läpi aiemman elämänsä (jopa aiempien elämiensä) traumat ja ikävät kokemukset ja näkee miten ne vaikuttavat edelleen hänen luonteeseensa.
Henkisen tien kulijan on opittava miten hän reagoi ulkopuoliseen maailmaan, mitkä asiat, ihmiset, tapahtumat herättävät hänessä edelleen tunnereaktioita, koska ne muistuttavat aiemmin tapahtunutta. Hän suhtautuu asioihin historian ei nykyhetken pohjalta. Irti vanhasta painolastista ei pääse, mutta ne on käsiteltävä, jotta pääsee tiellään eteenpäin. Tavoitteena on, että pystyy kohtaamaan ikävätkin asiat mieli tyynenä.
Kaiken edellä olevan pitää tapahtua rakastavalla asenteella. Hyväksyä se mitä on. Havaita ja hyväksyä puutteensa, erityisesti niiden syyt, jotta voi läpikäydä ne,, jotta ne eivät enää vaivaisi mieltä. Vanhojen asioiden murehtiminen ei muuta mitään, ne vievät vain turhaan energiaa, jonka voisi käyttää hyödyllisempään, samon tulevien asioiden murehtiminen..
Kun tuntee itsensä, löytää rakastavan asenteen. Se vie henkisellä tiellä nopeammin eteenpäin. Kun ei tarvitse kaikkea rakkautta itselleen, sitä riittää muillekin. Minulle rakkauden korkein aste on se, miten rakastan lapsenlapsiani Ania, Alfredia, Alvaria ja Vilkoa.
”Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.” Vasta kun tietomme, ennustamisemme, profetoimisemme, parantamisemme lähtevät rakkaudesta, ne ovat täydellisiä ja niiden voima ja vaikutus ovat paljon suurempi.
| 
