Ajankohtaista
Muualla verkossa
Jaa eteenpäin
Tapahtumakalenteri
Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 |
8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 |
15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 |
22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 |
29 | 30 | 31 |
Karille koirilta terveisiä
Karille koirilta terveisiä
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka J. Kari jatkaa demareitten mollaamista (LV 20.3.02) ja kertoo
henkilökohtaisen demarikaunansa syyn. Minusta kotipaikka-asia saisi jo olla,
mutta kun Kari otti jälleen asian esille, niin todettakoon, ettei hän missään
vaiheessa kiistänyt olevansa töissä Vantaalla ja asuvansa perheensä luona
Helsingissä. Oikeuskansleri on päätöksensä tehnyt ja asian pitäisi olla ohitse.
Ymmärrän kuitenkin Karin harmin, koska Nikula päätti samalla myös, ettei Kari
voi osallistua asuinkaupunkinsa kunnallispolitiikkaan, kun hänet virallisesti
todettiin espoolaiseksi.
Kyllähän me halusimme asian selvittämisellä muutosta Karin käytökseen. Ei se
ole mikään salaisuus. Jokainen ymmärtää ettei neuvottelutilanteesta saada
rakentavaa, jos vastapuoli ei arvosta tasa-arvoisena osaa Espoon asukkaita
edustavana neuvottelijana vaan kapisena koirana, vaikka rotu olisikin Karin
mainitsema kiltti cockerspanieli. Hyvä neuvottelu perustuu aina
molemminpuoliseen arvostukseen.
Kari on ristiriitainen persoona. Hän on jakanut kokoomuksen kahtia. Hänen
pilkkansa on terävää, hyvin henkilökohtaista ja loukkaavaa. Itse kestän
henkilökohtaiset loukkaukset, joskus jopa nautin hyvästä letkautuksesta ja
annan takaisinkin, mutta en hyväksy sitä, että minun yhteiskunnallisella
vakaumuksellani pyyhitään katuojia. On vanha sanonta, että kun tarvitsee kaiken
rakkauden itselleen, ei siitä liikene muille.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan pitäisi edustaa koko kaupungin väestöä,
olla neuvotteluhaluinen ja -kykyinen, tarvittaessa kompromissiinkin taipuva.
Olen monet kerrat kuullut ripityksen siitä, että kun valtuusto tai lautakunta
ei hyväksy Karin yksin neuvottelemaa asiaa ja ymmärrä parastaan. Hänen
mielestään demokratia vain hidastaa "järkevää" päätöksentekoa. Jää kysymään
mihin me koko koneistoa sitten tarvitaan? Kyllähän diktatuuri pelaa paremmin
kuin demokratia, mutta vain díktaattorin ehdoilla. Usein käy niin kuin
Oittaalla kävi: koko hanke kaatui kun muut puolueet saivat eteensä valmiiksi
neuvotellun paketin ja viisi lautakuntaa yritettiin ylikävellä.
Juhani Hakala (sd)
| ||