web stats
diashow
Juhani Hakala

Ajankohtaista

Viha ja käärme

Lue lisää »

Kirkko ja meditointi

Lue lisää »

Yksi vai monta Jumalaa?

Lue lisää »

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Juhani Hakala

Juhani Hakala potrettikuva

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    
Tietotori

Kuka pelkää Virginia Woolfia?

Kuka pelkää Virginia Woolfia?

Monet muistavat varmasti samannimisen elokuvan, joka valmistui v. 1966. Se sai pari Oscaria naisrooleistaan. Pääosia esittivät ikimuistettavat Elisabeth Taylor ja Richard Burton. Näytelmä oli itsestään selvä Pulitzer-voittaja, mutta näytelmän vulgaarisuus ja ristiriitaisuus aiheuttivat, ettei palkintoa jaettu lainkaan sinä vuonna. Tätä ennen näytelmä oli mennyt jo 664 kertaa vuodesta 1962 lähtien Broadwaylla.

Kirjailija Edward Albee on hyvin tarkka esitysoikeuksista ja vaatii etukäteen tarkkoja dokumentteja tulevasta tuotannosta. Siksi näytelmää esitetään vain harvakseltaan. Kuitenkin näytelmän ihmiskuva ei ole mitenkään haalistunut ja ajankohtaisuutta pitää yllä myös hyvin tehty suomennos. Ihminen on yhtä raadollinen kuin 50 vuotta sitten, Replikoinnin runsauden ja nopeuden vuoksi teksti vähän humahtaa ohikin.

Niin minä kuin monet muutkin katsojat muistivat elokuvaversion hyvin. Harva elokuva jättää niin voimakkaan muistijäljen. Henkilökohtaisesti muistan ja koen elokuvan paljon ahdistavampana ja dramaattisempana. Kaupunginteatterin versiossa on paljon enemmän komiikkaa ja Silvon mimiikkaa.

Täytyy kyllä sanoa, että Satu Silvon roolityö on sekä fyysisesti että henkisesti tosi raskas. Se on valtavaa tunteen paloa. Jo näytelmä olisi elokuva niin Silvo olisi ansainnut ainakin Tuplajussit. Toisaalta kyllä jo etukäteen moni tuntui ajatelleen, että Silvo on Suomessa ainoa oikea henkilö Marthan rooliin, emmekä me olleet väärässä. Erityisesti pidin nopeasti vilahtavista humoristisista ilmeistä.

7c2924f57c5cc209eced24047202cada.jpg

Tässä yhteydessä kehuisin jo Pasi Lampelan ohjausta. Jo värikäs ja iskevä teksti ja hyvät näyttelijäsuoritukset pitivät mielenkiinnon yllä, niin ohjaus antoi tälle vankan tuen. Pidin näytelmän liikkuvuudesta. Ja kun kehun näyttelijöitä kehun samalla henkilöohjausta. Enempää näyttelijöistä ei olisi saanut irti.

Silvon kurssikaveri Antti Virmavirta Georgena on hyvin erityyppinen kuin roisi Burton. Pidin kyllä Virmavirran Georgesta enemmän. Hän on inhimillisempi, ja uskottavampi, kun ottaa huomioon miten näytelmä päättyy.

Nuorempi pariskunta Nick ja Honey tekevät uskottavat roolityöt. Juuri sellainen nuori opiskelijapariskunta on, jolla ei ole mitään käsitystä vanhemman parin sado-masokistisista verbaalitaisteluista. Minka Kuustonen on uskottavasti aito blondi, myös järjenjuoksultaan. Aidosti maailmalta suojeltu. Markus Järvenpää alkoi vähitellen tajuta miten George pelasi pelejään hänen kustannuksellaan. Hän kasvoi roolin myötä.

Martha ja George kärsivät taisteluista toistensa kanssa, mutta ovat myös riippuvaisia niistä. Ilkeys nousee potensseihin: toisen epäonnistumisista ja toisen haaveista. Lopussa ollaan väsyneitä mutta onnellisia verbaalimaratonin jälkeen.

Ehkä joku muukin oli samaa mieltä kanssani, kun yleisö aplodeerasi seisaaltaan. Tämä näytelmä tulee menemään kansaan.

”Niin se on, että aina tarvitaan sika näyttämään mistä tryffelit löytyy.” ”George, joka on tehnyt sellaisen hirvittävän virheen, että se rakastaa mua, ja sitä täytyy rangaista siitä” ” Sinä kestät sen, sen takia menit mun kanssa naimisiin”.

Helsingin Sanomat arvioi melko kriittisesti edellisen oman tuotannon Kojoottikuun. Se ei ollut mikään klassikkonäytelmä ja vaati myös katsojalta paljon. Alussa yleisömenestys näytti jo huonolta, mutta nuoret löysivät näytelmän ja lopputulos oli aivan hyvä.

”Takuuvarma klassikkotulkinta Espoossa” uutisoi Hesari 13.2. Woolfista ja povaa menestystä ”tämän päivän teatteriyleisön keskuudessa”.

Toimittaja Maria Säkön mukaan esitys ”tarjoaa näyttelijöiden säihkettä ja teatteriapparaatin saumattomasti suihkahtelevaa pyörimistä… Ei ihme että ensi-illassa moni arvostettu teatterin tekijä ja poliitikko toisensa perään pongahti antamaan aplodit seisaallaan”. Eipä tuohon ole juuri lisättävää.

Paljon parempi näytelmä kuin moni muu huonompi.

Mutta miten nimi liittyy näytelmään? Käykääpä itse selvittämässä.

Juhani Hakala   

13.2.14