Ajankohtaista
Muualla verkossa
Jaa eteenpäin
Juhani Hakala
 |
Tapahtumakalenteri
| Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 |
| 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 |
| 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 |
| 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 |
| 29 | 30 |
Elämä on teatteria
|
Niinhän sitä sanotaan. Muta ennen kuin jatketaan, on kai määriteltävä mitä tässä jutussa tarkoitan teatterilla. Esitän rankan väitteen: teatteri ei koskaan ole totta. Teatterissa totuutta muokkaavat ohjaaja, näyttelijä, koreografi, valaisija jne. Sitä kutsutaan teatteritaiteeksi. Vaikka näyttelijä olisi ihminen, joka on kokenut näytelmän asiat, ei näytelmä sittenkään ole totta. Hänen muistinsa on valikoiva, eikä hän voi olla objektiivinen, koska on osa tapahtumaa. On vaikuttanut tapahtumaan.
Toinen rajaus. En puhu blogissa niistä ihmisistä, jotka elämässään näyttelevät tietoisesti muuta kuin ovat. He eivät ole tasapainossa itsensä kanssa, eivät rakasta itseään, kun haluavat näytellä muuta – mielestään parempaa. Kirjoitan meistä aivan tavallisista ihmisistä, jotka luomme oman teatterimme ja luulemme sitä todellisuudeksi.
Tämän jutun idea syntyi kahdesta kevään näytelmästä. Yksi kertoo Andy Warholista, ja yksi herroista Marat ja Sade. Eläneitä henkilöitä. Teatterin keinoin elävöitettyjä henkilöitä. Ja siten törmäsin Platonin luolavertaukseen.
   Warhol Marat Sade
Warhol Marat Sade
Sokrateen oppilas Platon kertoo opettajaltaan kuulemaansa tunnettua vertausta. Luolassa oli vankeja tiukoissa kahleissa vuosikausia. He olivat olleet luolassa niin pitkään, että olivat unohtaneet mikä todellisuus on. He luulevat luolan suulla näkemänsä varjojen oleva todellisuutta, eivätkä ymmärrä, että ne ovat ulkopuolelle olevien ihmisten varjoja. Sitten yksi vangeista pääsee vapaaksi. Vähitellen hän tottuu valoon nähdäkseen, mitä luolaan heijastuneet varjot ovat. Hän menee takaisin luolaan kertomaan muilla vangeille totuuden. Kukaan ei kuitenkaan halua kuulla sitä. He ovat luoneet oman todellisuuden, eikä kukaan saa kyseenalaistaa sitä.
Vangit elivät luomassaan teatterimaailmassa, joka ei ole totta. Aasialainen filosofia kutsuu elämää uneksi. On mahdollista, että Kreikan filosofit tunsivat tämän tuhansia vuosia heitä ennen syntyneen käsityksen. Se mitä seuraavassa kirjoitan, on nykyään myös Länsimaista tieteen faktaa. Asia on noussut esille mm. suurta suosiota saaneen Buddhan opetuksista lähteneen Mindfulness-meditaation kautta.
Mindfulness lähtee siitä, että elät tätä hetkeä, et murehdi mennyttä, etkä tulevaa, kumpaankaan et voi vaikuttaa. miksi siis murehtia. Halutaan ulos kuvitelmista, päiväunista, teatterista.
Me olemme teatterin lavalla, luomme oman näytelmämme ja luulemme sitä todeksi. Henkinen tie on sitä, että pyrimme katsomoon katsomaan näytelmää. Eikö aukea? No selitetään.
 Coco Chanel
Meillä jokaisella on erilainen kokemustausta. On hyviä ja on huonoja kokemuksia. Ne liittyvät ihmisiin tai tapahtumiin. Pidämme jostain ihmisestä, vihaamme toista. Kun tässä hetkessä kohtaamme ihmisen, joka muistuttaa meitä loukannutta toista ihmistä, suhtaudumme nykyhetkessä tähän syyttömään ihmiseen kielteisesti. Vaikka tämä on aivan eri ihminen. Katselemme ihmistä tai tapahtumaa roolistamme käsin, aivan kuten näyttelijä. Tilanne herättää tunteita ja menneistä tapahtumista syntyneet tunteet vaikuttavat siihen, miten nyt suhtaudumme ihmiseen/asiaan. Emme suhtaudu neutraalisti asioihin sellaisenaan, vaan katselemme niitä värillisten silmälasien läpi luullen sitä todellisuudeksi.
Katsomossa elämme tätä hetkeä. Me näemme, että lavalla olevilla ihmisillä on roolit, eivät he oikeasti ole sellaisia kuin näyttelevät. Jokaisella roolilla on oma todellisuutensa, joka törmää muiden näyttelijöiden todellisuuteen ja näytelmän juoni on valmis. Kuka loukkaa ketä, kuka on oikeassa vai onko kukaan, kuka katsoo, että hänen maailmansa on ainoa oikea ja alistaa muut jne jne.
Tie näyttämöltä katsomoon on kivinen ja pitkä. On vaikea nähdä roolinsa läpi, tajuta että se on vain rooli. Ihminen ei voi kehittyä, ennen kuin ymmärtää, että on jotain kehitettävää. Jotkut ovat valmiimpia kuin toiset. Jonkun tie on kivisempi kuin toisen. Totuus kyllä vapauttaa sinut, mutta ensin se suututtaa sinut perusteellisesti.
Jeesuksen tärkein opetus on rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Eli toisin päin: jos tarvitset kaiken rakkauden itseesi, ei sitä liikene muille. Tuijotat vain omaan napaasi, etkä näe mitä ympärilläsi tapahtuu. Sinulla on oma näytelmäsi ja teatterisi. Eikä yhtään katsojaa!
Henkisen rauhan ja tasapainon löytäminen opettaa sinua rakastamaan itseäsi ja sitten muita. Sinun ei tarvitse näytellä lavalla vaan voit istua aivan rauhassa katsomossa, kun muiden kuvitellut todellisuudet törmäilevät näyttämöllä.
| ||