Ajankohtaista
Muualla verkossa
Jaa eteenpäin
Juhani Hakala
 |
Tapahtumakalenteri
| Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 |
| 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 |
| 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 |
| 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 |
| 29 | 30 | 31 |
MIES PORONA
Mies porona
Olkapäitä kolottaa, jalat rikki, on kylmä ja sataa, tuuli riepoo teltta, näkkärit ja rakkolaastarit on loppu, polku yhtä kivikkoa.
Ympärillä autius, lumen huiputtamat vuoret, alkavan syksyn punertama varpu kurkistaa kivikosta. Laskeva aurinko korostaa ruskan värejä. Sopuli poseeraa kameralle, lämmin tuulenvire hyväilee. Kuljen hiljaa kuunnellen, haistellen ja katsellen. Tavoitteemme Saana näkyy jo.
Ja taas ensi kesänä juostaan Kalottireitin tuntureita ylös ja alas kuin poro ikään. 800 km:n reitti kulkee kolmen Pohjoismaan läpi. Tarkoituksemme on vaeltaa koko reitti Matkailuliiton järjestämillä vaelluksilla viitenä kesänä. Kuvaus koskee ensimmäistä 180 km:n vaellusta välillä Torniojärvi-Kilpisjärvi.
Reitistä Alueella sataa paljon ja purojen ylityksiä on runsaasti. Kaikki sillat eivät ole välttämättä paikoillaan. Elokuun lopussa reitistä selviää kuivin jaloin saappailla tai kahluusuojilla. Sukilla ja/tai sandaaleilla kahlatenkin pärjäsi. Tuuli on välillä raju. Maasto on avotunturia, mutta koivikostakin sai nauttia ja kivikosta kärsiä.
Reitti on vaativa. Se kulkee jatkuvasti tunturien yli 600-900 metrissä. Jalat täytyy olla kunnossa ja voimissaan. Kahden viikon matkalla monilla oli teippejä varpaissa ja putki polvessa. Ruotsin puolella polku on hyvin merkitty, Norjan puolella suosittelen polkua vain kokeneille kulkijoille. Polkua on vaikea erottaa porojen poluista. Opasteet olivat sattumanvaraisia, jopa olemattomia.
Vaellus näillä korkeuksilla on varusteurheilua. Lämpötila pyöri 10 asteen tuntumassa, parina yönä oli pakkasta. Varusteiden tulee olla lämpimät, sateen ja tuulen kestävät. Soputeltoissa yöpyneet huomasivat öisin kaarien hyväilevän kasvoja.
Joku yritti ostaa enne matkaa varusteluettelon Jeesusteippiä (ilmastointiteippi) apteekista. Ehdottelimme kirkkoherran virastoa. Siannahkaakaan ei löytynyt lihakaupasta. Joku valitteli, ettei kaljaa saa kuivatussa muodossa. Jonkun rinkan ulkopuolella kulki enemmän rasvaa kuin rinkassa. Pyykit ajateltiin hoitaa rajapyykillä.
1. päivä Maastoutuminen telttoihin pitkän bussimatkan jälkeen tapahtui yöllä, niin kuin olisimme koko ikämme pystyttäneet telttoja pimeässä. Aamulla tuli mieleen Särestöniemen ja Simbergin yhtyneet maalaukset, kun katselimme pitkiä kapeita kuusen silhuetteja ja välkehtiviä pilvien reunoja peilityvenen Torniojärven pinnalla. Taivaan ja maan raja häipyi utuisena horisonttiin.
Ensimmäisen päivän maasto oli rankka täydellä rinkalla. Polku kulkee koivikossa ja kivikossa ylös ja alas jyrkkiä joenuomia. Siksakki tai viistoon nopusu tuntuu olevan täällä tuntemattomia noustapoja.
Ruotsin ja Norjan rajalta nousimme Norjan puolelle jyrkästi pyykille näkyvän Lappjordhytan maisemiin, josta pohjoiseen alkaa jyrkkä kanjoni. Tuuli retuutti telttaa, mutta hyvin ansaittu uni maittoi.
2. päivä Näköala on mahtava yli Torniojärven. Lapinportti on parhaimmillaan täältä ylhäältä katsottuna. Porojen polut pakottavat turvaitumaan kompassiin. Ensimmäinen virran viemä silta, onneksi vesi on matalalla.
Yövyimme avotunturissa; tihkutti, tuuli, oli kylmä. Vaelluksen jälkeinen vilu on salakavala, siihen kannattaa varautua heti vaelluksen loputtua. Lämmin taukotakki, lakit ja hanskat ovat tarpeen.
3. päivä Alas joenvartta Altevatnille ja patotyömaan yli. Onneksi, sillä muuten olisi tullut 6 km:n kierto Insetin kautta. Padon jälkeen kärsitään tietä muutama kilometri. Yövymme kauniilla järvenrannalla Altevatnin koilliskulmassa.
4. päivä Aamu alkaa ankeana, sade tulee vaakasuorassa. Yllättävän vähin äänin ja riidoin sai Hakalankin perhe kamat kasaan. Lilfjelletin ja järven välimaasto on märkää sateen mutauttamaa koivikkopolkua.
Ruokailimme Gaskashytalla ja kuivailimme telttoja. Tuuli riepotti kaikkea rinkkaa pienempää. Tavaroiden perässä juoksentelevia ihmisiä oli siellä täällä.
Hytalta nousimme aurinkoiseen avotunturiin. Varjokin näkyi ensimmäistä kertaa. Illalla jokaisen oikea poski oli poliittisesta kannasta riippumatta punainen. Yön vietimme laskeutumalla joen rannalle. Mahtava leiripaikka!
5. päivä Aurinko herättää leppeästi. Joki on jo hereillä. Ylämäkeä on – loivaa kivikkoa.
Tervakko, Jääleinikki, Tunturikohokki ja –vuokko, Sinirikko, Lapinorvokki, ja kaiken kruununa Kaarlen valtikka. Haukka, Merikotka, Kihu, Kiiruna, Riekko. Siinä matkaseuraamme, joita ihailimme. Matkan kasviksi valittiin Vilukko ja eläimeksi Sopuli. Sopuli ruokaili kansamme metrin päässä. Sopuli on tunnetusti erakko. Kun ne liikkuvat yhdessä ne vain näyttävät laumalta.
Luonnossa ihmisenkin aistit ovat tasapainossa. Kaikkia tarvitaan, eikä mikään terrorisoi toista. Mitä kovempi vauhti, sitä vähemmän aistit pystyvät aistimaan ympäröivän luonnon kauneutta.
Vuomahytalla jo näkyi ihmisiä kylpemässä keitinvedessämme. Illalla taivas oli tulessa – aivan mahtavat värit!
6. päivä Jälleen koivikkoa, kunnes laskeudutaan mäntyvyöhykkeelle. Emme mene Ole Nergårds-bualle asti vaan oikaisemme kahlaten joen yli. Ensin joen vartta oikealle ja sitten on Dividalshytalle rankka nousu. Suosittelen yöpymistä hytalla, sillä nousu jatkuu seuraavana päivänä. Siis riittävällä etäisyydellä, ettei tule rahastaja paikalle.
Lauantai-ilta korkealla koivikossa auringon hyväillessä telttoja. Valot ja varjot luovat voimaa luonnon sinfonialle. Kirkkaat lehdet. Kohta luonto pukeutuu juhlapukuihinsa viettääkseen häitään, ennen kuin maisema peittyy valkoiseen vaippaan.
Pari haukkaa leijaili ympärillä (vaimon mukaan kaikki rastaita suuremmat ovat minun skaalalla haukkoja, yksi valehyökkäyksiä tehnyt haukka osoittautui Merikotkaksi). Tunsimme ansainneemme kaiken tämän hyvänäpidon.
7. päivä Nousu jatkuu, mutta maisemat kyllä palkitsevat. Nousussa pelkäsin hukanneeni sydämeni, joka vielä pompotti alkuviikosta. Mutta kyllä sekin löytyi ennen kuin oltiin huipulla. Pulssin nopean tasaantumisen totesivat muutkin.
Yövymme Skatardalenissa joen rannalla. Minulla oli kunnia suorittaa matkan ensimmäinen huiputus. Stuora Namna (1149 m) sai kunnian olla kohteena. Nousu oli helppo. Tulin takakautta alas. En suosittele. Etsin puoli tuntia alasmenoa ja kun olin alhaalla meinasin pyörtyä, kun näin mistä olin tullut.
Toinen kunnianhimoisempi ryhmä yritti huiputtaa Jerttaa (1418 m), mutta lievästi vahingoniloisena totean, että maaston vaikeakulkuisuuden vuoksi kapuaminen piti lopettaa kesken.
8. päivä Matka jatkuu Stuora Namnan takaa, välillä kuun maisemaa muistuttavaa kivikkoa. Olisi lailla kiellettävä majan näkyminen kilometrien päähän. Daertahytta näkyy koko ajan, muttei tunnu tulevan yhtään lähemmäksi. Yö oli kylmä, tuuli kovaa, jotkut joutui turvautumaan tuvan turvaan.
9. päivä Daertalta alkaa kivikkoinen nousu. Pirunpeltoa jatkuu muutama kilometri. Teltan paikkaa täältä ei löydy. Juuri ennen Rostahyttaa useat eksyivät polulta. Joudumme tulemaan vaikeaa rinnettä alas. Ja ei kun kylpyyn – kylmää.
10. päivä Rostahytalta vähän matkaa joen vartta, sitten yli ja sumuun. Porukka jonoon ja pillit päihin. Menimme Måskanjavrin yläpuolelta. Ruotsissa jälleen!
11. päivä Vaeltelimme Pältsan maastossa. Komea koski on lähellä, ja polku vie kaunista harjannetta. Yksi porukka huiputti Pältsan (1444 m). Korkein kohta on takana oleva vaakasuora harjanne. Kannattaa kysyä nousureittiä majan isännältä.
12. päivä Ja sitten Kilpiselle. Yövyimme ylhäällä ja kävimme katsomassa aivan mahtavaa maisemaa Kilpiselle ja Saanalle. Utu teki Norjan tuntureista satuvuoriston. Jokunen sääskikin yritti kovasti pistää – edes malliksi kun virkatoverit olivat jo unessa reittimme varrella.
13. päivä Osa jatkoi Mallan yli, laiskimmat menivät veneellä suoraan kylään.
Kun olimme viikon uineet ja peseytyneet keitinvedessämme, piti sitä heti saada matkailuhotellistakin – tunturipurojen raikkautta tiedäthän. Joillain jäi vielä pussikeittoa bussiin.
Noudatimme matkallamme Lapin lakeja. Vauhti määräytyy heikoimman mukaan. Kaveria ei jätetä. Jos juosta haluttaa, sitä voi tehdä etelässäkin. Lapissa pitää olla aikaa antaa aistien rentoutua ja nauttia. Porukan pomon sana on laki laivalla ja tunturissa. Liian energian voi käyttää vaikka jakamalla kaverin taakkaa. On osattava myös luovuttaa ajoissa.
Eino Leino: Lapin kesä:
Oi, oppi ottakaatte Joutsenista!
Havisten halki ilman lentäkäätte!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
On meidän rannoillamme rauhallista
Mut talven poistuneen kun täältä näätte
Ja turvaisa on rinne tunturin.
Ma rukoilen, ma pyydän palatkaa!
| ||