web stats
diashow
Juhani Hakala

Ajankohtaista

Viha ja käärme

Lue lisää »

Kirkko ja meditointi

Lue lisää »

Yksi vai monta Jumalaa?

Lue lisää »

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Juhani Hakala

Juhani Hakala potrettikuva

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    
Tietotori

”JULKISEN VALLAN SÄÄTELY” VAI ”KUMPPANUU

”JULKISEN VALLAN SÄÄTELY” VAI  ”KUMPPANUUS” ALKOHOLIPOILITIIKASSA?


Julkinen valta on säädellyt alkoholin kauppaa ja nauttimista 85 vuotta. Niin rankalla toimenpiteistöllä (mm. kieltolaki) kansan pitäisi olla aika raitis vai mitä? Vai kävikö siinä juuri päinvastoin?

Eduskunnan ”Vastuullinen kumppanuus” seminaarissa 13.02.04 kansanedustaja Risto Kuisman alustusteksitissä oli otsikon ensimmäinen lainaus, hallitusneuvos Ismo Tuominen taas puhui kumppanuudesta. Maistellaanpa sanoja.

”Julkisen vallan säätely” on negatiivinen termi, se herättää vastarintaa yksilöityvässä maailmassa. ”Valvontavirasto on minun yläpuolellani ja päättää minun puolestani miten elän tai harjoitan liiketoimintaa, muka minun parhaakseni”. Viranomainen haluaa olla ainoa omainen ja epäluottamus ainoa luottamus.

”Kumppanuus” on tasavertaisuutta, hyviä suhteita, toisen arvostamista, kompromissia, positiivisuutta. Eikö kansalaisen ja kauppiaan pitäisi itse ottaa vallan itsestään? Eikö tämän pitäisi olla alkoholipolitiikan perusta?  Positiivinen lähestymistapa sai kovasti kannatusta seminaarissa ravintola-alan edustajalta Juhani Hopsulta.

Nykyinen alkoholilaki on edelleenkin luonteeltaan hallintoylämäisen monopolilaki, se suhtautuu asioihin ylhäältä alaspäin. Sen mukaan toiminnan kohteet ovat liian tyhmiä päättämään omasta elämästään. Esimerkiksi itsehallinnon perusyksiköllä kunnalla ei ole mitään tekemistä alkoholihallinnon kanssa. Pitkien puheiden jälkeen saatiin lakiin määräys, että asukasta saa kuunnella, muttei tarvitse. Väitän, että lähiöiden merkittävimmät siisteys ja häiriöongelmat johtuvat alkoholista.  Kunnat maksaa arviolta 80 % alkoholin haitoista, mutta Kuntaliitolla ei ole halua vaikuttaa ennaltaehkäisevästi pahimpiin asumisen haittoihin.

Filosofi Riitta Ollila sanoi esityksessään ”Mietittävää muutoksen arkkitehdeille”, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Esim. harmaan talouden alueella ja anniskeluepäkohdissa toimenpiteet rankaisee yksittäistä yrittäjää, mutta elinkeinon järjestöt näkee valvonnan välttämättömänä alan arvostuksen vuoksi. Hyvä valvonta on hyvää asiakaspalvelua. Tällä alueella ei ole ristiriitoja järjestöjen ja viranomaisten välillä, miksei siis tehdä hommaa yhdessä, kumppaneina? Ollilan mukaan erilaisia toimintafilosofioita yhdistää usko toimijan hyvään tahtoon.

Luottamusta ei osoita, jos lupaa hakiessaan pitää toimittaa viranomaiselle vuori papereita, kun kaikkia epäillään, kunnes itsensä syyttömäksi todistaa.  Miksi emme miettisi positiivisia, ymmärtäviä keinoja Jepen janon sammuttamiseen? Päihdehuolto käyttää tätä menetelmää yksittäiseen asiakkaaseen. Saada Jeppe itse tajuamaan jatkuvan juomisen järjettömyys. Saada myyjä tajuamaan, että alkoholin kaupassa pitää tehdä liiketalouden ja kansanterveyden kompromissi. Toisaalta liiketalouden rajoittamiseen pitää olla aina todella hyvät ja vain kansanterveyteen liittyvät tavoitteet.

Ollilan mukaan hoidamme seurauksia kun pitäisi hoitaa ongelmaa. Ei Jeesuskaan kärsinyt kärsivien kanssa vaan kysyi haluatko parantua.

Mielenkiintoisia olivat Ollilan esittämät positiiviset keinot. Luodaan seremonioita ja rituaaleja; korvataan esim. suomalainen miehinen rituaali että juominen ilman päihtymystarkoitusta on rahan tuhlausta ranskalaisella rituaalilla: juoda saa muttei päihtyä. Taiteella ja symboliikalla on merkitystä alitajunnan ruokkimisessa. Ihmisellä on taipumus olioittaa, antaa ilmiöille nimiä. Se tuo ilmiön lähelle ja ymmärrettäväksi. ”Onks Viljoo näkyny”. Kuka loisi hauskan raittiin ”olion”? Kokonaisuuden huomioiminen on tärkeää; liikalihavuus ei välttämättä ole yksilön ongelma, mutta yhteiskunnan ongelma se kyllä alkaa olla.

Usein kysytään, että miksi sitten tupakan käytön vähentämisessä onnistuttiin niin hyvin?  Tärkein elementti tupakkapolitiikassa on tutkijoiden mielestä ollut lainsäädäntö, jolla tupakointi on kielletty eri paikoissa. Se, että tuota kieltoa ei ole tarvittu valvomaan armeijaa, osoittaa sosiaalisen tilauksen olemassa olosta. Kun ihmiset itse kokevat lain olevan heidän hyväkseen tehty, he noudattavat sitä ja pitävät myös huolta että muutkin noudattavat. Kampanja oli lähellä ihmistä, ihmistä arvostavaa, ei tuomitsevaa. Rajoitusten hyväksyntää on ruokittava ja jatkuvasti vahvistettava.

Kunnallispoliitikkona näen poliitikolla kaksi tehtävää; asioiden ajaminen ja sen auttaminen, että ihminen osaa ja kykenee ottamaan ensin vastuuta itsestään ja sitten muista. Kunnalla olisi valtavasti keinoja käytössään, esim. nuorten liikuntaan ja kulttuuritoimintaan satsaaminen on mitä parasta ennaltaehkäisevää työtä. Kunnalla on keinoja esim. häiritsevien tapahtumien ja terassien suhteen. Asiat on vain nähtävä laajemmin ja siksi uskon kumppanuussopimusten vievä juuri oikeaan suuntaan. Tarvitaan nykyistä laajempaa ajattelua ja vastuuttamista. Alkoholipolitiikka laajenee yhteiskuntaan ja viranomaisten pitäisi tajuta tämä myös organisatorisissa ratkaisuissa. Viranomaisen tehtävä on auttaa sopimusten toteuttamisessa.

Valtionhallinnossa tehdään nykyään kaiken maailman ohjelmia. Lähtökohta on hyvä, ne usein perustuvat kumppanuuteen. Olen luullut, että ohjaavat keskushallintoviranomaiset saavat toimintansa sisällöt niistä. Alkoholipuolella se merkitsisi sitä, että organisaatio ja toiminta mietitään aivan uusista lähtökohdista. Toiminnan ainoa sisältö ei olisi valvonta. Toiminta, sen tavoite  ja organisaatio perustuisi alkoholilain periaatepykälän tietoiseen toteuttamiseen. Toiminnan sisältö tulisi WHO:n, EU:n ja kansallisista terveys- ja alkoholiohjelmista, nyt niitä ei edes tunneta. Keskeiset läänien alkoholihallinnon keinot pitäisi miettiä näiden valossa.  Jos ohjelmien ei haluta vaikuttaa käytännön toimintaan, niin miksi niitä sitten tehdään?

STM puhuu aivan oikein informaatio-ohjauksesta. Siihen alkoholipuolella on lähes 100 %:n keinot. Samassa järjestelmässä voisi olla eri valtuuksin kaikki alkoholiin liittyvät viranomaiset, järjestöt, luvanhaltijat,  kunnat ja itsehallintoyksiköt. Se perustuisi monipuoliseen tietopankkiin sekä tiedonvaihdon ja keskustelun teknisiin välineisiin hajautetussa hallinnossa.

En minä aja alkoholihallinnon poistamista. Ollilakaan ei hae ihmiselle rajoittamatonta vapauttaa vaan rajoitettua vapautta, jonka tarpeen jokainen ymmärtää ja hyväksyy. Liikenne tappaa kahdeksasosan alkoholin tappamista, mutta kuka kyseenalaistaa liikennesäännöt? Yhdysvallatkin on mielestään maailman vapain maa, mutta on kuitenkin samalla hyvin säännelty maa.  Tiedän kirjailijan, joka kasvatti lapsensa täysin vapaasti. Molemmat teki nuorina itsemurhan.

Ihminen tarvitsee rajoja. Muuten tuntee itsensä heitteillejätetyksi kun kukaan ei välitä. Tästä jos mistä meidän pitäisi käydä arvokeskustelua. Minusta sellainen ihminen toimii autonomisesti, joka on kypsä tekemään omaa elämää koskevat ratkaisut riittävän tiedon varassa, niin ettei haittaa muiden elämää tai tule yhteiskunnalle muuten kalliiksi. Hän hyväksyy myös tarpeelliseksi koetut yhteiskunnan rajoitukset kokonaisuuden edun vuoksi.

Ollila sanoo, että muutetaan tarpeen vaatiessa kollektiiveja ja siitähän minäkin yritän kirjoittaa, kun alkoholihallintotehtävät siirretään lääninhallituksiin ja Tuotevalvontakeskuksen Alkoholihallinto-osastosta pitäisi tulla ohjaava viranomainen ensi vuoden alusta. Muutettaisiin näkökulma kansalaisyhteiskunnan näkökulmaksi ja lähdettäisiin ihmisestä - ei oltaisi ylämäinen ”valvontaviranomainen”.


Epäluottamuksen ja vihan voi kehittää itsekin, ei siihen muita tarvita. Se on sopivalle luonteelle aika helppoa. Mutta positiivisuuteen ja kumppanuuteen tarvitaan aina kaksi ihmistä, jotka arvostavat toisiaan ja toistensa näkemyksiä. Onkohan se meille pitkään metsissä asuneille erakoille, tsaarinvallan itseriittoiseen byrokratiaan tottuneille ihmisille liian vaikeaa? En halua sanoa tässä yhteydessä mitään tsaarinajan jäänteistä.

Juhani Hakala
Kirjoittaja toimii suunnittelupäällikkönä
Tuotevalvontakeskuksen alkoholihallinto-osastolla